Huikea pääsiäinen takana
18.4.2006
Olen sanaton. Ohjaaja-Chris ja visualisti-Joanne saapuivat torstai-iltana Äetsään ja pitkin pyhiä oli harjoituksia. Koukkasimme Kaarinan kanssa Helsinkiin ja noudimme britit. Perjantaina suunniteltiin Joannen kanssa julistetta. Joanne on aivan mahtava! Illalla oli koko Romeo + Julia -tiimin yhteinen startti. Lauantaina pidettiin ennen harjoituksia tiedotustilaisuus, jonne hankalasta päivästä huolimatta iloksemme pari toimittajaa saapui. Kiitos teille ja kiitos Sirkalle maistuvasta kasvissosekeitosta, jota lounaaksi tarjoilimme.
Viestintäpajalta on kerrottavana iloisia uutisia. Puvustuspäällikkö Anna-Maija Lassila-Mustaniemi toi pitkäperjantain starttiin mukanaan Mervi Harakan, joka on nyt meidän valokuvaajamme ja varmasti muutakin. Mervi näpsi jo pyhinä sarjan upeita kuvia. Hienoa, että joukkomme täydentyi kuvauksen ammattilaisella.
Mahtava on myös Chris, jonka kanssa yllätyksekseni pääsin myös työskentelemään. Pitkäperjantain iltana Kaarina ja Joanne nyppäsivät hihasta ja sanoivat olevansa prinssiä vailla. Niinpä luovin jatkossa sekä markkinointiaskareissa että Veronan prinssi Escaluksena. Jännittää, että miten mahdan oppia vuorosanat. Ohjauksessa en ole koskaan aiemmin ollut ja täytyy sanoa, että kokemus oli upea. Chris luotsaa meitä näyttelijöitä rautaisella ammattitaidolla. Mutta olipa nopea urakehitys – muutaman päivän aikana Kaarinan autonkuljettajasta prinssiksi!
Jotenkin tuntuu, että pää on vielä harjoituksissa ja tässä kaikessa hauskassa. Mitenkähän luonnistuu tiistaiaamuna astuminen arkeen?
Sanoisin, että tämä oli paras pääsiäiseni miesmuistiin. Tämä koko porukka on mahtava ja on suuri riemu olla mukana projektissa.

Kuva: Mervi Harakka/RTT. Joanne ja Chris pitkäperjantain startissa.
