maaliskuu 2011

Alussa oli…

31.3.2011

Sali ja tyhjiä tuoleja.

Torstaina 17. maaliskuuta tulin Kiikan Kannariin hiukan epätietoisena siitä, olinko oikeassa paikassa ja mistä ovesta minun kuului mennä sisään. Sisällä minua odotti hiukan hämmentävä näky: sali täynnä tyhjiä tuoleja ja jokaisen edessä paperilla nimi. Olin saapunut Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään -näytelmän ensimmäisiin harjoituksiin.

Pikkuhiljaa väkeä saapui paikalle ja alkoi Äkäpussin ensimmäinen lukuharjoitus. Kenelläkään ei ollut vielä omaa roolia, vaan puheroolit vaihtuivat jatkuvasti.

Shakespearen kieli sai meidät välillä nauramaan hyvästä suomennoksesta huolimatta. Tunnelma oli lämmin ja välittävä.

Harjoitusten loppupuolella saimme yllätykseksemme kuulla, ettei suunniteltu ohjaaja pääsekään paikalle, vaan ohjaajan paikka on vielä hieman auki. Ohjaaja kyllä saadaan, olkaa huoletta! Mutta itse kukin saa kuulla roolinsa vasta hieman myöhemmin, ehkä ensiviikolla.

Tietysti monet pettyivät, kun rooleja ei vielä tänään jaettu – varsinkin, kun Kaarinalla oli jo alustava näkemys siitä, kuka mihinkin rooliin sopisi. Mutta edes alustavaa näkemystä ei tihkunut kenenkään korviin ja jokaisen innokkaan on vain jaksettava odottaa.

Ensi-torstaina on seuraavat harjoitukset, ehkä silloin jo itse kukin saa roolinsa. Siihen asti!

Olette ihania.

Aihe: Blogi

ALOITA KESKUSTELU