kesäkuu 2011
Koominen teksti on joskus liikaa
30.6.2011
Kokoonnimme kesäkuun 29. pvnä Sarkia-näyttämölle Äkäpussin lukuharjoituksiin. Ilma oli aurinkoinen, lämmin ja upea, ja paikalla oli todella moni. Luimme tekstiä läpi aloittaen aivan alusta ja kulkien sen läpi, muutamaa hypähdystä lukuun ottamatta, loppuun asti.
Olitte upeita! Moni osasi jo ainakin osan vuorosanoistaan ulkoa, wow! Olin harjoitusten jälkeen äärettömän onnellinen, väsynytkin, koska minun piti muistiapuna seurata paitsi tekstiä, myös teidän mielenliikkeitänne.
Silti on ihanaa olla muistiapunne ja nähdä, kuinka äkkiä muistattekin tekstistä pitkiä pätkiä! :) Katseenne on ihana, kun näen siitä, että nyt, nyt muistat!
Älkää olko minulle vihaisia, vaikka minua alkaa välillä naurattaa kanssanne! En naura teille, ettekä te tee mitään väärin, vaan teidän tulkintanne Äkäpussista on upea! Koominen teksti yhdessä äänenpainojenne ja ilmeidenne kanssa on joskus liikaa, voin kuvitella teidät lavalle puvuissanne ja nauran tälle upealle mielikuvalleni. Niin, voisi kai sanoa, että nauran, koska teette niin upeaa komediaa. Anteeksi!
Nämä olivat siis viimeiset harjoitukset ennen ohjaajan tuloa… Jännittävää.
Mutta te olette upeita, kaikki menee loistavasti ja esityksistä tulee mahtavia, kuten mainoksista jo tuli. :)
Olette ihania!
Aihe: Blogi
Smartum maksuvälineenä RTT:n lippukassalla
30.6.2011
Romulan Taiteellisen Teatterin esitysten lipunmyynnissä käyvät:
- Smartum Liikunta- ja kulttuuriseteli
- Smartum saldo ennakkomaksu
Aihe: Ajankohtaista
Viidennen näytöksen harjoitukset
2.6.2011
Kokoonuimme helatorstai-iltana, 2. kesäkuuta, Kannariin viidennen näytöksen lukuharjoituksiin. Mukana oli taas lähes jokainen, jonka puherooli paikallaoloa vaati.
Viides näytös käsittää kaksi kohtausta, joista ensimmäisen menimme läpi ollen nukketeatterin nukkeja, seuraavaksi hyvin arvokkaina 1920-luvun tyyliin ja vielä saippuaoopperana. Toinen kohtaus taas tipui istuvaksi näytännöksi ja lauluksi.
Olitte upeita! En ole pitkiin aikoihin nauranut niin paljoa! Olitte upean koomisia, en voinut olla nauramatta – en muuten teille vaan teidän kanssanne! Ihan vain, että varmasti tiedätte. ;)
Näiden läpilukujen jälkeen puolet meistä istui tuoleille piiriin, puolet meni seisomaan heidän taakseen. Jokainen hieroi vuorollaan jokaista istuvaa ja sitten “piirit” vaihtoivat paikkaansa. Näin jokainen tuli hierotuksi. Piirimme tarkoituksena oli siirtää hieronnan mukana toiseen ihmiseen lämpöä, hyväksyntää ja positiivisia ajatuksia.
Se toimi. Oli ihanaa olla lähellänne ja tulla kosketetuksi… Tuntuu, että ihmiset yleensä pysyvät kovin kaukana toisistaan. Minä ainakin pidän läheisyydestä.
Lopuksi teimme uuden piirin ja sanoimme asioita, joita oli pakko sanoa. Kuten sen, että ruohonleikkuu päältäajettavalla ruohonleikkurilla ja hierontapiiri ovat parasta maailmassa. Tai sen, että jos minulla olisi tarpeeksi pitkät kädet, halaisin teitä kaikkia kerralla… tai ehkä halaankin teitä vielä joskus yksitellen, kuka tietää.
Joka tapauksessa, harjoitukset olivat upeat.
Olette ihania.
Aihe: Blogi
