Shakespeare Kiikassa

“Kas, mitkä piikkopaidat reuhaavat
noin kuningattaremme kehdon luona?”

Shakespeare, William. Kesäyön unelma, Puck. Suom. Yrjö Jylhä 1961.

Johdantoa
Romulan Taiteellinen Teatteri on runsaan kolmenkymmenen toimintavuotensa aikana tuottanut esityksiä joko maailmankirjallisuuden helmiin tai paikallisiin aiheisiin nojaten. Toiminnassa on aktiivisesti mukana muutama kymmenen eri-ikäistä ihmistä. Kaikki alkoi kansalaisopiston näytelmäpiirinä Keikyän ja Kiikan kylissä nykyisessä Sastamalan kaupungissa.

Etsimme identiteettiämme J.M. Syngen Vihreän saaren sankarin ja Aristofaneen Lemmenlakon voimin, siirryimme seuratalolta Kiimajärven rantaan improvisoidulle kesänäyttämölle, Mika Waltarin Neljän päivänlaskun unikuviin. Totuimme ulkoilmaan ja päädyimme Kiiikkaan, Kokemäenjoen kainaloon, tuoreelle Sarkia -näyttämölle eläytymään kotiseudun runoilijan vaiheisiin. Sarkia-Seura tilasi Panu Rajalalta kolme Kaarlo Sarkian lapsuus- ja nuoruusaikaan sijoittuvaa kantaesitystä,Velka elämälle, Elämään kahlittu ja Unen kaivo. Lukuharjoituksia pidettiin runoilijan vanhassa koulussa, samojen hirsiseinien sisällä.

Vanhan vuosituhannen viimeisen kymmenluvun alkupuolella Joanne Greenwood tuli naapuriin, Länsi-Suomen Opistoon vuodeksi opettamaan draamaa. Tutustuimme ja ystävystyimme. Joanne piti ulkoilmanäyttämöstämme, ja hiljalleen meissä kypsyi ajatus yhteistyöstä. Kirkkaana valkeni teema – jos Sarkia-näyttämö, niin Shakespeare. Päätimme tuottaa Shakespeare-suomennoksen brittiohjauksessa joka viides vuosi, niin kauan kuin tekstejä ja intoa riittää.

Noina aikoina, 1990-luvun puolimaissa, alkoi yhteisöteatterin käsite rantautua maahamme. Opimme harrastajateatterille uusia näkökulmia ja käytäntöjä, oppimestareina muiden muassa Allan Owens ja Marjo Ventola. Käsityksemme omasta suunnasta vahvistui. Apulaisprofessori Irmeli Niemi ja lehtori Anthony Landon olivat Turun yliopistossa parikymmentä vuotta aikaisemmin virittäneet Kaarinan sieluun kestävän jännitteen. Niemi luennoi mieltä mullistavasti uusista Shakespeare -tulkinnoista ja odotti oppijoilta itsenäistä ajattelua. Landon pani jalkaansa kippurakärkiset kenkänsä ja lumosi opiskelijat keskelle englantilaista renessanssia. Suomenkielinen kansalaisopiston näytelmäpiiri maaseudulla, englantilainen ammattilaisohjaaja ja minimalistinen brittidesigner tuntuivat hyvältä pohjalta ponnistaa.

Myrsky

Myrsky. Kuva: Georg Pimenoff.
Myrsky. Kuva: Georg Pimenoff.

Ensimmäinen Shakespeare -tuotantomme oli Myrsky, vuonna 1996. Oma visuaalinen suunnittelumme oli ollut melko nuppuisaa, eikä lavastamosta voinut puhua. Joanne päätyi promenadiin, jossa parikymmenpäinen luonnonhenkien parvi loi kehoillaan puitteet kohtauksille. Teimme elokuussa Joannen kanssa yhdessä roolituksen. Ohjaaja Chris Spring halusi päähenkilöksi naisen, Prosperan. Käytimme syksyn ja talven näytelmän opiskeluun keskenämme. Mukaan haalittiin väkeä kouluista ja kyliltä vakituisen kaartin suopeaan opastukseen.

Pääsiäisenä Chris tapasi ryhmän ensimmäistä kertaa. Opimme silloin tekemään stillikuvia, ei semmoistakaan oltu ennen nähty. Joanne oli lähettänyt pukupiirustukset jo joululomalla. Pääsiäisen työpajojen jälkeen toimimme taas omin päin kunnes Chris ja Joanne tulivat heinäkuun puolivälissä takaisin. Vajaan kolmen viikon kellonympäri -sessioissa esitys kasvoi kuosiinsa. Tämä vuodenkierto on vakiintunut aikatauluksi kaikkiin Shakespeare -tuotantoihimme.

Meillä maalla ei oikein törmätä aatelistoon. Kuninkaiden ja herttuoiden maailma vaikutti kovin vieraalta. Kateus, kosto ja nuoren rakkauden innoittama sovinto sensijaan iskevät tunnistamisen suloisen okaan jokaisen sydämeen. Shakespeare näyttää ihmisen kaikenlaiset kasvot. Hukkaamme paljon käännöksessä, ydin silti pysyy. Olemme käyttäneet tuoreita suomennoksia, mahdollisimman suuhun sopivia, mahdollisimman täydellisinä. Käsikirjoitus on kaksipalstainen, englanti ja suomi rinnakkain. Aluksi sellainen tehtiin leikkaa – liimaa -periaatteella vain ohjaajalle ja tulkkina toimineelle Kaarinalle, nykytekniikalla kaikille halukkaille. Myrskyn Prospera oli monen muun ryhmämme jäsenen tavoin ummikko suomenkielinen. Olemme tarvinneet ja harjoittaneet paljon kieli- ja kulttuuritulkkausta, ja yltäneet siihen, mikä kulloinkin on mahdollista.

Joukkomme on aina kovin vaihtelevan taitoinen. Merkitsevää tekemistä etsitään jokaiselle ja varataan myös aikaa keskusteluun ja kehittelyyn. Teemme paljon yhdessä. Jokaiseen esitykseen valmistaudutaan ajan kanssa, vaikkapa hiusten letityspiirissä tai taittelemalla taidokkaita käsiohjelmia. Harjoituskaudella toimii ruokarinki. Rinkiläiset valmistavat vuorotellen koko joukolle ruokaa, ja tarjoavat sen usein kotonaan. Näin pääsemme käymään toistemme kattauksessa ja elämässä, myös britit kokkaavat vuorollaan. Rakennamme sille, mitä lähellä on. Keksimme paikallisten yrittäjien taidoista meille sopivia, ja pyydämme apua. Palkkioksi he saavat pääsyliput esitykseen, jota ehkä muuten eivät tulisi huomanneeksi.

Myrskyä varten organisoimme kansalaisopistoon puvustuspiirin. Suomensimme postipakettina tulleiden piirustusten termejä hikisin kämmenin. Ruff? Panier? Codpiece? Kokemäenjokilaakso on perinteistä käsityö- ja kotiteollissuuseutua, ja Joanne toivoi varsinkin Prosperan päähineeseen paikallista voimaa. Kädentaitaja Heli Niskanen toteutti sen huovuttamalla. Villa oli hänen omista lampaistaan, itse kasviväreillä värjättyä. Arielilla ja Mirandalla oli pönkkähameet. Pajut pönkkiä varten leikattiin näyttämön kupeesta keväällä, oikeaan aikaan taipuisuuden takaamiseksi. Hameet siis kasvoivat saaresta.

Prosperon suhde Calibaniin muuttui, koska pääosa oli roolitettu naiselle. Kuinka Prospera voi kontrolloida Calibania, joka oli jo yrittänyt raiskata Mirandan? Joanne suunnitteli Calibanin asun rajoittavaksi ja nöyryyttäväksi. Hänet puettiin korsettiin, jonka toisesta sukkanauhasta roikkui saumasukka. Valtava kalukukkaro päällystettiin lampaankarvalla ja kilisevillä kelloilla. Ajantasaisen promenadiesityksen aikana hänen kalukellonsa kilinä kuului milloin mistäkin saaren kolkasta, jossa hän hoiti palvelustöitään.

Haaksirikkoiset aateliset toikkaroivat horroskohtauksissaan yöpaitoihin ja räpyläjalkoihin sonnustautuneina. Näin heiltä yleisön silmissä riistettiin kaikki asema ja arvokkuus. He räpiköivät epätasaisessa maastossa, kuka juonitellen, kuka surun syövereissä. Kura ja risukko kävi huolestuttavasti sekä näyttelijän että jalkineen kunnolle. Lopulta paikallinen laukkuyrittäjä ratkaisi rakenteelliset ongelmat, ja loi täydellisesti jalkaan ja maastoon sopivat räpyläjalkineparit.

Sarkia -näyttämö on rakennettu runoilija Kaarlo Sarkian syntymän 90 -vuotisjuhlaan kesällä 1992. Unto Virtasen suunnittelemaan näyttämöön kuuluu kaksi pientä hirsimökkiä. Supisuomalaiset perinnemökit eivät sellaisinaan ole sopineet Shakespeare -esitystemme luonteeseen. Myrsky kiersi siis pitkin saarta, oikeammin niemeä, jonka kärkeen olimme kantaneet penkit vain loppukohtauksia varten.

Kesäyön uni

Kesäyön uni. Kuva: Georg Pimenoff.
Kesäyön uni. Kuva: Georg Pimenoff.

Seuraava tuotanto, Kesäyön uni, haluttiin sijoittaa kiinteän katsomon yhteyteen. Mökit päätettiin muuttaa koneiksi, joista tarina syntyy. Otimme yhteyttä Tyrvään käsi – ja taideteollisen oppilaitoksen lavastepuuseppälinjalle. Saimme mukaamme lopputyövaiheen opiskelijan, joka rakensi mökeistä uskomattoman hienot koneet. Mikä onnenpotku!

Puvut rakennettiin tällä kertaa niin, että pääpuvustaja leikkasi kankaat ja kukin huolehti itselleen ompelijan. Näin saatiin mukaan taas monia uusia kyläläisiä, sukulaisia ja kavereita, joilla oli nyt omakohtaista kosketusta teatteriesitykseen, vieläpä Shakespeare -esitykseen.

Titania edusti Luontoa, prerafaeliittista metsän paljasjalkaista valtiatarta. Oberon oli tehtaan omistaja ja Puck hänen työnjohtajansa. Tehtaan työläisinä olivat Titanian Keijut, joiden siivet oli piilotettu selkäreppuihin.

Nuorten rakastavaisten puvut heijastivat niitä suhdesolmuja, joihin he Puckin taikajuoman vaikutuksessa joutuvat. Jokaisessa puvussa oli joku kumma yksityiskohta, pitenevä hiha, irtonaisia nauhoja tai auki kiertyvä kaulus. Helena sitoi itsensä Demetriukseen, Lysander Helenaan, Hermia Lysanderiin, kaikki julistivat rakkauttaan ja päätyivät umpisolmuun. Siitä solmusta piti sitten hienovaraisesti vapautua ennen kohtauksen loppua.

Ryhmän fyysinen osaaminen vahvistui huimasti. Kaarina oli ohjannut kaikki ensimmäisten kymmenen vuoden esitykset, ja hänen taustansa oli englantilaisen filologian ja yleisen kirjallisuustieteen opinnoissa. Ohjaus oli siis väistämättä ollut varsin tekstilähtöistä, joskin hyvin ryhmäyttävää. Brittivahvistus toi ulottuvillemme kokonaan uuden taitoalueen.

Romeo + Julia

Romeo + Julia. Kuva: Mervi Harakka.
Romeo + Julia. Kuva: Mervi Harakka.

Vuonna 2006 oli vuorossa Romeo + Julia. Kävimme yläaste-lukiolla kyselemässä taistelulajeista kiinnostuneita nuoria apuun. Pirkanmaan taidetoimikunnan silloinen tanssin läänintaiteilija Jukka Virtala tuli pitämään heille työpajan, jossa taistelulajien liikesarjoista syntyi tanssillisia sarjoja. Niitä työstettiin edelleen näytelmän taistelu- ja juhlakohtauksiin. Tällä vierailijan vetämällä työpajamallilla toimittiin jatkossakin, kun tarvittiin erityisiä taitoja. Esimerkiksi Niina Hosiaisluoman klovneriapaja tuotti taitojen satoa myöhemmin äkäpussin kesytyksessä.

Romeo + Julian jälkeen halusimme pitää kiinni nuorista tulokkaista ja tarjota heille lisää tarttumapintaa teatteriin. Seuraavana kesänä Joanne työsti omassa maassaan Sharman McDonaldin näytelmää After Juliet. Se kuuluu National Theatre BT Connections -sarjaan, joka koostuu nuorille kirjoitetuista nykyteksteistä. Tämä näytelmä alkaa siitä, mihin R + J päättyy, kuvitteellisesta oikeudenkäynnin odotuksesta. Saimme luvan käännöstyöhön. Emilia Karjula ja Anni Haapanen käänsivät näytelmän nimellä Julian varjossa. Nuorten ohjaajaksi kutsuttiin Sami Vehmersuo, joka oli esittänyt Ferdinandin roolin neljätoista vuotta aikaisemmin Sarkia -näyttämöllä. Joanne vastasi tässäkin visuaalisesta suunnittelusta.

After Juliet

Esitykset toteutettiin pääsiäisenä 2010. Ulkoilmanäyttämö ei siis tullut kysymykseen. Kesäyön uni -tuotantoon löydetty koneenrakentaja, näyttämömestari Kati Juurikka, etsi, löysi ja neuvotteli meille esityspaikaksi romuliikkeen varaston. Samalla saimme romuliikkeen omistajasta teatterillemme uskollisen tukijan. Hän raivasi käyttöömme tilaa puolityhjään varastohallin, jonka sisältö toimi esityksen näyttämökuvana. Katsomo kiersi areenaa, ei juurikaan katveita. Valot ja projisoinnit loivat runkoa kohtauksille. Yleisö istui nollaa lähestyvässä lämpötilassa. Tekstin toistuvat viittaukset helteeseen muuttuivat todemmiksi valonheittäjien oranssissa loisteessa ja Jaakko Karjulan vangitsevan äänimaisemahuovan mutkassa. Nuoret saivat roolit, aikuisemmat hoitivat romuvaraston henkilökuntana kaiken muun. Kypsyminen ensi-iltaruusujen huumasta taiteen juoksupojaksi sekä sattuu että vapauttaa.

Käsiohjelma voi olla helmi koko tuotantorituaalin simpukassa. Romeo + Juliassa se oli sukupuu, Kesäyön unessa viktoriaaninen teatterijuliste ja Julian varjossa kuvitteellisen sanomalehden luokiteltujen ilmoitusten sivu “Henkilökohtaista” -palstoineen. Macbeth -esityksen noidat kiskaisivat katsojat mielivallan verkkoon syytämällä naruilla solmittuja, esitystiedoin maustettuja kirouksia satunnaisessa järjestyksessä ihmisten taskuihin, hatunliereihin tai ojentuviin käsiin. Jokainen ohjelmalehtinen on käsityötä, osa ryhmän kaikkien jäsenten yhteistä valmistautumista esitykseen ja samalla uniikki tervehdys jokaiselle katsojalle.

Miten äkäpussi kesytetään

Miten äkäpussi kesytetään. Kuva: Ilari Mehtonen.
Miten äkäpussi kesytetään. Kuva: Ilari Mehtonen.

Vuonna 2011 teatteri valitsi puheenjohtajakseen 22-vuotiaan Elina Hiturin, jonka valoisa olemus peilaa hienosti toiminnan parhaita puolia. Samaa nuorta energiaa edusti uusi brittiohjaajamme. Tutuksi tullut Chris Spring joutui työesteen vuoksi perumaan tulonsa, ja Miten äkäpussi kesytetään odotti ohjausta.

Miten äkäpussi kesytetään toi tilaisuuden oppia uudelta ohjaajalta vuonna 2011. Ian Nicholson oli itse juuri kouluttautunut klovneriaan, ja halusi vyöryttää fyysistä slapstick-huumoria Joannen näyttämökuviin. Visuaalinen ilme pohjasi mainoskuvastoon ja pukumiehiin patriarkaalista yhteiskuntaa kuvaavassa näytelmässä. Kesäyön unen paljasjalkainen Titania – Karoliina Nikitin – valmisti tarpeistopajassaan Petruchiolle nahkakengät, jotka kestävät roolinjälkeistäkin käyttöä. Karoliina löysi aikoinaan käsityöalan suomi-englanti-suomi-sanakirjan ja avasi englanninkielisen äänensä omalla alallaan yhdessä Joannen kanssa. Kati ja Petruchio taas pääsivät perille keskinäisen sanailunsa monimielisistä vivahteista ohjaajan ja kaksikielisen käsikirjoitusvihon avulla.

Macbeth

Macbeth. Kuva: Arja Koski.
Macbeth. Kuva: Arja Koski.

Teatteri juhli kolmeakymmentä toimintavuottaan vuonna 2013. Juhlaesitykseksi valittiin Macbeth, ohjaajana jälleen Chris Spring. Kutsuimme mukaan teatterilaisia ja ystäviä vuosien varrelta. Kun viestintuoja tulee varoittamaan Lady Macduffia sanoen “Ette tunne minua, mutta..”, (Macbeth, IV.2) oli joka esityksessä joku yllätysvieras tässä pikku roolissa. Mukana oli eräs tarpeistonvalmistaja, eräs kaupungin luottamushenkilö, eräs isä, joka aina kuljetti lapsensa harjoituksiin ja moni muu meitä matkan varrella tangeerannut.

Macbeth -tuotannon design kunnioitti Shakespeare -esitysten ohella teatterimme koko historiaa. Puvustoa selaamalla Joanne löysi viitteitä, joiden toivoimme herättävän muiston häivähdyksiä uskollisissa katsojissamme. Taistelijoiden haarniskat tehtiin auton matoista, samoin kuin Myrskyn vallasväen räpyläjalat. Macbeth pukeutui juhlaillalliselle samaan asuun, jossa Theseus esiintyi Kesäyön unessa. Brita Santalan kirjoittamaan Keikyän ja Kiikan käsityöperinteestä kertovaan Käsityöstä onnen osat – näytelmään olimme solmineet matonkuteista haarniskoita kuvaamaan peltotyön ankaruutta. Revimme niistä riekaleita ja värjäsimme ne osiksi Macbethin verkkoon joutuvien asua. Kolmen noidan sijasta meillä oli kaksitoista. Kuusi Kassi-Almaa, bag ladies, jotka haalivat asunsa puvustosta ominpäin Joannen tarkastettaviksi. Toiset kuusi kuin harhanäkyjä, joiden iltapukujen kaulukset muistuttivat Myrskyn Arielin pukua.

Näytelmään kuuluu paljon varjoa ja pimeitä käytäviä. Heinäkuiselle kesänäyttämölle laadittiin siis kankaasta seiniä, joita näyttelijät siirtelivät muunnellen tilaa. Tämän koreografiointi oli vaikeampaa kuin olisimme luulleet! Taistelukohtausten tueksi harjoittelimme koko kevään aikidosalilla bokken-miekkailijan liikeratoja. Monitaitoinen Janne Nikitin valmisti sitten varsinaiset tarpeistomiekat Banquon roolityön ohessa.

Macbeth -lavalla oli mukana puolensataa teatterilaista, iältään kymmenestä lähes seitsemäänkymmeneen. Kolme heistä oli mukana jo Vihreän saaren sankarissa vuonna 1983, moni nyt ensimmäistä kertaa näyttämön palkeilla. Neljä paria äitejä ja tyttäriä, joista yhdellä tyttärellä kaksi omastakin jälkikasvusta mukana, kaksi isä -poika -paria, kolme pariskuntaa, kymmenen hengen tuotantotiimi, kymmenien aulapalvelutiimi, kymmenen esitystä, seitsemän ja puolisataa katsojaa. Shakespeare yhteisössä, yhteisö ja Shakespeare.

Chris Spring ja taukonaurua. Kuva: Arja Koski.
Chris Spring ja taukonaurua. Kuva: Arja Koski.

Kohti uutta Myrskyä
Pari vuotta sitten tuttu kiikkalaismies onnitteli Kaarinaa erityisesti siitä, että hän on saanut kiikkalaiset näyttelemään Shakespeare -näytelmissä. Sitä ei kuulemma kukaan olisi uskonut. Ajattelimme silloin, että tarinankerronta on voimallinen työkalu dialogiin ja yhteiseen kehittämistyöhön. Jo viime keväänä alkoi parin tuhannen asukkaan kylältämme sitten kuulua huolestuneita ääniä. Nuorilla ei ollut kokoontumistiloja. Kirjaston pihassa ilmeni roskaamista. Oli aihetta pelätä koulun sulkemista. Rakennemuutos tuntui murjovan yhteisöä eri leireihin.

Mietimme, mitä voisimme tehdä. Luimme omia luonnehdintojamme: “Yhteisöteatteriluonteensa mukaisesti Romulan Taiteellinen Teatteri sopeuttaa toimintansa tilanteeseen, toimii sillä, mitä on käytettävissä ja sietää keskeneräisyyttä”.

Haimme paikalliselta Leader -toimintaryhmältä pientä kehittämisavustusta ja saimme hyväksyvän päätöksen. Ideana on jalkauttaa agenttimme erilaisiin jutusteluihin ja tarkastella ihmisten kanssa asioita kolmesta näkökulmasta. Caliban olisi kotiseuturituaalien näkökulma. Gonzalo olisi vallan ja ihanneyhteiskunnan näkökulma. Miranda olisi ihanan tulevaisuuskuvan näkökulma, sellainen, johon kaikilla nuorilla pitää olla oikeus. Kuluvana Shakespeare -juhlavuotena esitämme elokuussa uuden tulkinnan Myrskystä. Alkuvuodesta aloitamme avoimilla lukuharjoituksilla ainakin lähikaupassa ja kahvilassa jotta mahdollisimman moni voi kuulla verrattomia vuorosanoja.

Tunnemme William Shakespearen laajasta tuotannosta vasta rippusia. Sadat romulalaiset ja teatterimme ystävät ovat kuitenkin jo valloittaneet itselleen sananparren tai tunteen, kohtauksen tai ajatuksen maailmankirjallisuuden kirkkaimmasta helminauhasta. Meille Shakespeare elää.

Joanne Greenwood
BA (Liverpool), MA (University College Chester)
Visuaalinen suunnittelija ja tuotantopäällikkö, Bedales Olivier Theatre

Kaarina Karjula
HuK (Turun yliopisto)
Suunnittelijaopettaja, Sastamalan Opisto 1980-2013
Romulan Taiteellisen Teatterin perustaja ja taiteellinen suunnittelija 1982-

Lähde: Synteesi – taiteidenvälisen tutkimuksen aikakauslehti 1-2/2016,
Shakespeare 400 vuotta -teemanumero