Blogi
29.5.2010
Nyt on tullut aika heittää hyvästit pienelle lapsellemme, Julialle. Aikaa on esityksistä vierähtänyt viikko jos toinenkin, mutta silti se on jotenkin kulkenut mukana jokapäiväisessä elämässä. Tänään Kannarista kajahtaa, kun hulvaton juliasakki kokoontuu jättämään hyvästit upealle produktiolle. Hätä ei ole tämännäköinen. Tulossa saattaa olla lisää.
On ihanaa taas kokoontua pitkästä aikaa kaikkien ihmisten kanssa, ja viettää oikein mukavaa aikaa. Luulen, että tästä päivästä tulee vähintäänkin yhtä ihana kuin niistä enskarijatkoistakin. Yllätyksiäkin saattaa olla luvassa, jos oikein kovasti toivoo. Myös illan asuteema on herättänyt kysymyksiä varsinkin näyttelijäkolleegojeni keskuudessa. Luovuutta kehiin!
Kyllä täytyy taas todeta tämän teatterin ihanuus. Teatterin taiteena – sekä nimenomainen RTT. Jokainen tulee sellaisena kuin on, ja lopputulos on upeampaa, mitä kukaan on ikinä osannut toivoa.
Ida
1 kommentti
22.4.2010
Odotamme Tiinan kanssa lavan takana. Antti ilmestyy jääkaapin takaa telineiden edestä kävellen lavan toiseen päähän. Onni ja Miikka lähtevät seuraamaan. Even pilli hukkuu videon ja nauhamusiikin alle. Pojat ottavat hyökkävän askeleen toisiaan kohti. Huokaan. Tiedän, että kaikki on nyt ohitse. Miten tässä näin kävi? Miksi kaikki loppui niin äkkiä?
Astellessamme lavalle jonkin sorttinen haikeus valtasi kehon, totta kai olin hirveän ylpeä kaikesta. Viimeistä esitystä oli tullut katsomaan äitini, isovanhempani ja kaksi läheisintä ystävääni, se lisäsi jotenkin tunnelmaa entisestään. Viimeinen esitys oli mielestäni kokonaisuudessaan paras, ei enää IHAN OK eikä LÄHES TÄYDELLINEN vaan loistava, ihana, täydellinen, mahtava, kaunis, herkkä…
Nyt kaikki on siis ohi. Jotenkin kaikki paine purkautui ainakin minulla kehon kautta: sain kivan pienen flunssan. Kaipaan jo nyt kaikkia ihania ihmisiä, en ainoastaan näyttelijöitä, myös kaikkia romulaisia ihan kaikkia. Onneksi yhteistyö jatkuu ainakin taideleirillä, ja onhan hautajaisetkin vielä pitämättä! Ja voin kertoa, ettei tapaamiset jää vain siihen – onneksi. Tulisin varmaan jotenkin hulluksi. Näin “vanhalla” iällä tuntuu, että on vaikeampi kehittää uusia ja kestäviä ystävyyssuhteita. Lukiossa saattaa jonkun kanssa olla yhden jakson ajan sama kurssi: käydään syömässä yhdessä, joskus kahvilla ja sitten, se loppuu. Seuraavassa jaksossa ei edes moikata. Ihmiset katsovat nenänvartta pitkin ja ennakkoluulot valtaavat. Miksi hiekkalaatikolla oli helppo vain alkaa rupattelemaan ihan mistä vaan toisen leikkijän kanssa? Päiväkodissa kaikki olivat suunnilleen kavereita. No elämähän ei ole tietenkään pelkkää ruusuilla tanssimista.
Nämä uuden tuttavuudet ovat kyllä vieneet palan sydämestäni mennessään. Toivoisin, että voisimme synnyttää tänne tai sinne Sastamalan seudulle jotain yhtä suurta ja hienoa kuin Julian varjossa. Aina voi toivoa, mutta jos se on meidän ryhmästämme kiinni, niin kyllä tapahtuu! Varokaa vaan, täältä tullaan!
Ida
Avaa keskustelu
18.4.2010
Viimeinen esitys on nyt sitten ohi :( Kiitos ihanat ja rakkaat Juliat ja Romut! <3
ENNEN ESITYSTÄ: Porukka on ihan maissa ja suree, mutta energiaa riittää, meikkausta ja hiusten laittoo, halauksia ja kiitoksia.
VÄLIAJALLA: Istun Santun sylissä, Santtu luulee olevansa ovela ja yrittää tiputtaa mut niin että aukasee jalkansa yhtä äkkiä, mutta pilkka osui omaan nilkkaa ja santun housut repesivät :”DDD muutama SAATTOI hieman nauraa :DD
ESITYKSEN LOPUTTUA: Ollaan fiiliksissa ja hakeina, kaikilla vähän tyhjä olo. Kiitoksia lisää, lisää, lisää ja paljon taputuksia. Iso hali kaikkien ihmisten kesken <3 Halauksia ja puhelinnumeroiden vaihtoja, lupauksia yhteyden pidosta ja näkemisestä. Illan kruunasi ajelu Antin kevarin kyydissä<3<3<3 HUIPPUA, NIIIN SIIISTII!!
Pitkä matka on kuljettu odottaen tätä, nyt kyllä toivoisi että oltaisiin sen matkan alussa eikä lopussa. Tavattu hienoja uusia ihmisiä ja valloittavia persoonia. Paljon mahtuu tapahtumia ja sattumia viimeiseen yhdeksään kuukauteen.
Siihen päättyi Julian varjossa, Alice kiittää ja kumartaa!
Eeva
Avaa keskustelu
18.4.2010
Ensin oli kenraali, sitten enskari, sitten jatkot ja jatkojen jatkot. Vielä kuusi esitystä omine kommervenkkeineen: pari hajonnutta jääkaappia, yhteistyökyvytön lamppu, vuorosanojen skippailua jne, ja olemme päässeet siihen pisteeseen, että on jäljellä enää yksi ja vain yksi näytös. Mitä sen jälkeen?
Ajatuskin Julian loppumisesta tuo harmaita hiuksia. Mitä sitten teen iltaisin viidestä eteenpäin? Milloin ehdin näkemään taas kaikkia niitä ihania ihmisiä, joihin olen tässä puolen vuoden aikana saanut tutustua? Koska pääsen taas näyttämölle? Paljon kysymyksia vilisee varmasti jokaisen päässä. Blogikin on saanut hieman harvemmin päivityksiä, kun tuo Romu-halli on vetänyt puoleensa niin matikan kirjojen parista kuin muidenkin askareiden.
Totta puhuakseni en olisi uskonut, että meistä tulee näin upea tiimi. Sitä kerroinkin jo ensimmäisessä kirjoituksessanikin, mutta ihan oikeasti, elokuussa 14 toisilleen tuntematonta ihmistä laitetaan Samin, Kaarinan ja englantia puhuvan Joannen kanssa samaan huoneeseen ja sanotaan, että valmisteilla olisi tällä porukalla näytelmä. Halleluja! En tuona päivänä olisi uskonut, mihin tämä kaikki johtaa ja kuinka suureen projektiin olin astunut.
Projektin aikana on tapahtunut kaikenlaista: näyttelijävaihdoksia, lukuharkkoja, sketsejä, ihania valokuvia, niskahierontapiiri, Romeo&Julia, säveltämistä ja kaikkea, josta en vaihtaisi päivääkään pois. Haluan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat tehneet tämän kaiken mahdollisesti! Yhteyttä tullaan varmasti pitämään jatkossakin. Tänään siis kaikki katsomaan viimeinen energialatautunut esitys Vammalan Romulla klo 19! Tupa täyteen!
Ida
Avaa keskustelu
2.4.2010
Sana loma. Voidaanko puhua sanan loma todellisesta merkityksestä, kun kalenterin sivuilla LOMA lukee mitä hauskempia menoja. Kellonaikojen kohdilla notkuu kiireessä kirjoitettuja suttutekstejä, joista hädin tuskin saa selvää. Joskus mietin, millaista olisi ollut elää vaikka 20-luvulla. Olisiko elämä ollut yhtä hektistä? Sitä en voi koskaan saada selville, mutta pakko myöntää, että ikäisekseni minulla todella on paljon menoa ja meininkiä. Osasta en voi kuin syyttää itseäni. Yksi asia kuitenkin on, mistä en tällä hetkellä luopuisi mistään hinnasta, Julian varjossa. Vaikka välillä ottaa kaikki päähän, harkat venyy, ruokatauko huikeat 5 minuuttia, pyöräilen vesisateessa levittelemässä julisteita ympäri Huittista jne…
Kun eilen saavuin harkkoihin, ei ollut aavistustakaan, mitä tuleman pitää. Astuin köksä-tilaan vastaani kävelee, mitä upeammat näköisiä taiteilijoita! Mitä täällä tapahtuu? Maskeeraaja oli päässyt vauhtiin. Aika upean räväköitä meikkejä! No tietenkin innolla odotin, että minkälaiset meikit näytelmän “koviksille” eli rumpaleille on keksitty. Kieltämättä suuni loksahti polviin, kun Tiina istui tuoliin ja Riina otti esiin valkoisen kasvovärin. Siinä kieltämättä tuli hieman karvaat tunnelmat, kun kanssanäyttelijöillä oli mitä makeimmat pinkit luomivärit ja meidän, rumpaleiden naamat lotikoidaan maalilla peittoon. Innolla odotan, että miltä näytän oikein tuossa haamu-lookissani.
Eilen tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että kaiken tämän hässäkän jälkeen, olemme saaneet aikaan näytelmän. Asut, meikki, lavasteet ja läpimeno. Sitä ei oikein ihan vielä hahmota, että ensi-ilta on tasan viikon päästä! Luulenkin, että viikonlopun aikana pääsemme aimoaskeleen eteenpäin kaikessa. En millään malttaisi enää odottaa ensi-iltaa. Lopputuloksesta tulee jotain, mitä ei näillä seuduilla ole nähty pitkään aikaan, tai koskaan?
Ida
Avaa keskustelu
2.4.2010
Julian varjossa Rosaline – siviilissä Carla, availee nyt blogitilinsä täällä. Ensi-iltaan on viikko aikaa ja yhdellä jos toisellakin vaikuttaisi olevan vähän jännittynyt tunnelma.
Eilen aprillipäivänä harjoituksissa osa sai jo meikit ja kampaukset ja kieltämättä se oli pahempaa mitä uskalsin ikinä toivoakaan… ihan positiivisessa mielessä! Olimmehan muistaakseni joskus toivoneet rajuja meikkejä ja isoja kampauksia.
Eilen päästiin myös kokeilemaan ensimmäistä kertaa kunnolla käytännössä uutta tekniikkaa. Kieltämättä videot ovat aika upeita ja selittävät jotain kohtauksia aika paljon. Itse tykästyin Oikeudenkäynti videoon, missä kaiuttimen ääni kuuluu. Itselleni kaiutin on ollut merkkinä että milloin pitää lähteä ja kun se on skipattu vain yli niin se on vain mennyt ohi, mutta nyt kun on se ääni ja heijastukset kattoihin – toimii! Ilmeisesti tekniikan kanssa on vielä jonkin verran sähläystä, mutta toivonpa että se ei olisi kauheasti pois näyttelijöiden ajasta. Monet kohtaukset ovat vielä aika hiomattomia ja itse ainakin olen yleisesti hiukan epävarma ja uskon että en ole ainoa. Mutta tästä tulee varmasti loistava näytelmä, en epäile sitä lainkaan! Hyvä me!
Carla
1 kommentti
28.3.2010
Historian muuttaminen on melkein kokonaan unohtunut, kun pienen ihmisen elämässä pyörii paljon – ehkä välillä liikaakin tekemistä: läksyjä, koulumatkaa, sanakokeita, kokeita, deadlineja, kirjallisuuspuheenvuoro, kaverit ja ai niin, tärkeimpänä Julian varjossa! “Hyvää kannattaa odottaa” ja “Kaikki aikanaan” vanhat sanonnat kertovat.
Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisen viikon aikana. Rakas isäni on Samulin kanssa roikkunut kattojen korkeudella pysäyttäen Puistokadun liikenteen, mutta kiitoksena siitä – aivan mahtavaaaat plakaatit! Sydämeni pomppasi kurkkuun, kun koulumatkalla huomasin ensimmäistä kertaa nuo upeat kankaanpalaset! Romulla on tapahtunut jonkin sortin kehitystä; katsojille löytyy jopa istumapaikkoja, aivan mieletön valaistus ja ne jääkaapit! Täytyy kyllä sanoa, että en millään jaksaisi enää odottaa nähdä kaikkea valmiina. Julisteita on myöskin jaettu ympäri kylää ja ennakkovarauksiakin on tullut. Lehdissäkin on pariin otteeseen ollut juttua meidän mahtiproggiksesta. Rooliasut ovat kuta kuinkin valmiit, ja saimmekin näytellä viikonlopun täysissä tällingeissä. Upeaa työtä! Näyttelijäntyö on myös ottanut viimeisen kuukauden aikana jättiharppauksen! Totta kai kaikesta löytyy vielä hiottavaa. Itse kapinoin ainakin henkisellä tasolla punaista peruukiani vastaan, mutta en voi tuomita ennen kuin olen nähnyt.
Tuntuu, että kaikki olivat saaneet uutta puhtia ja ulottuvuutta rooleihin. Ruokatauolla ihastuttiin käsidesi-pulloon, josta toiset kehittelivät sammakon kutua ja toiset lounasta. Taukokoppi näyttikin melko räjähtäneeltä 14 näyttelijäteinin jäljiltä. Toimittajat pääsivät myöskin piipahtamaan ja kyselemään kysymyksiään lauantaina. Olin kyllä hieman ihmeissäni, kun itse näyttelijäkaartille ei annettu sanaa – ehkä tulevaisuudessa. Kuvia räpsittiin myös innokkaasti, eikä se ole ihme, niin upeat puitteet romuhalli tarjoaa.
Harjoitusten aikana ajantaju hävisi. Hallissa oli koko ajan niin tunnelmallista, ettei voinut oikeastaan tietää oliko yö, päivä, ilta vaiko aamu? Videopätkien ensiesitys näyttelijöille kuului myös lauantain ohjelmaan. Uu- ja wau-kommentit olivat yleisiä, ja löysimme myös syyn näytelmän julisteissa lukevaan kehotukseen: ” Ei suositella perheen pienimmille.” Voisi myös mainita: “Älä varaudu juhlavaattein ja korkokengin” tai “Jätä puhelin kotiin.”
Näytelmässä on tällä hetkellä oikein ansiokkaat ainekset vaikka mihin! Toivotaan, että kahdessa viikossa saadaan puristettua kaikista kaikki ulos, ja ettei koeviikko ime kaikkia voimia esityksiltä. Toivon, että saan taas palata pääsiäislomalla asiaan ja kertoa uusimmista muutoksista!
Ida
Avaa keskustelu
14.2.2010
Täällä Julian varjossa -rumpali Ida avaa ikkunan suoraan näytelmän ja näyttelijöiden ihmeelliseen maailmaan. Toivon, että saan nyt mullistettua tämän kestohiljaisuuden blogiin kirjoittamisen saralla. Aikaisempaa kokemustakin löytyy hiukkasen – tosin muodin saralta. Kirjoitukseni vilauttavat hieman behind-the-scenes-tunnelmia harjoituksista ja myöskin huikeista valmisteluista, joita tehdään ja mietitään enemmän kuin kukaan uskaltaa arvellakaan. Hokasin juuri, että enskariin on enää vähän päälle 50 päivää. Vielä emme ole harjoitelleet kertaakaan varsinaisessa esityshallissa, mutta sekin kerkeää tapahtua 50 päivän aikana. Tänä viikonloppuna emme kokoontuneet harjoittelemaan, mutta seuraavat harjoitukset on sovittu jo ensi viikonlopulle.
Kun ensi kertaa astelin opiston alasaliin, minulla ei ollut minkäänlaista aavistustakaan minkälaiseen projektiin olin taas pääni pistänyt. Suurin osa ihmisistä, jotka huoneeseen jälkeeni astelivat, olivat kasvoiltaan minulle tuntemattomia. Suoraan sanottuna, minua jännitti pahemman kerran. En olisi ikinä uskaltanut kuvitellakaan, kuinka läheinen porukka meistä muodostuu. Harjoitusten väliajoilla tunnelma nousee kattoon ja kaikki uskaltavat olla sitä, miltä kulloinkin tuntuu. Yhteishenki on näytelmän kannalta hyvinkin tärkeää. Jokainen uskaltaa laittaa itsensä harjoituksissa likoon ja luottaa muihin. Joskus tunnelma yltyy liiankin hilpeäksi, mutta ei siitä nyt enempää. Olen enemmän kuin erittäin tyytyväinen, että olen lähtenyt tähän aivan ihastuttavan ihanaiseen projektiin mukaan ja uskon, että 9.4. tullaan näkemään Sastamalassa jotakin, jota ei ole pitkään aikaan nähty!
Kiittäen
Ida
1 kommentti
28.12.2009
Kovin on blogissamme ollut hiljaista. Mutta se ei peilaa totuutta. Hitaasti viisaat kiiruhtaa.
Samuli
Avaa keskustelu
1.6.2009
Sitä tehdään Sarkia-näyttämöllä! Kevät tutkittiin perheitä neljän seinän sisällä ja nyt on pari kertaa harjoiteltu Sarkia-näyttämöllä. Tänään alkoi päivittäisten harjoitusten putki, joka jatkuu ensi-iltaan saakka.
Millaisia ovat hullunkuriset perheet? Hauskoja, riiteleviä, kiireisiä, diivoja, musikaalisia… Niitä on joka junaan – luonnossakin!
Samuli
2 kommenttia
Vanhemmat
