15.11.2008
Lauantaina 15. marraskuuta Valpuri Kyni-projektin tekijät kokoontuivat Sylvään koululle Vammalaan. Koolla oli nuoria näyttelijöitä, sana- ja kuvataiteilijoita. Yhdessä kävimme käsikirjoitusta läpi. Jakaannuimme sitten ryhmiin: kuvataiteilijaporukka teki ja kokosi lavasteita, sanataiteilijat miettivät näytelmän mainostamista ja näyttelijät harjoittelivat näytelmää.
Minä ja Mirjami edustimme käsikirjoittajia. Vetäydyimme tekemään markkinointitekstejä Samulin kanssa. Samuli on hauska ihminen. Siellä me istuimme Sylvään kylmällä lattialla ja tekstiä tuli monta paperia.
Iltapäivällä näyttelijät esittivät näytelmän meille. Lopullisia rooleja ei oltu vielä jaettu, kaikki lavasteet eivät olleet valmiita, sanoja meni väärin, mutta ei haittaa. Kaikki näytti ja kuulosti upealta!
Yritimme laulaa näytelmään kuuluvia lauluja Veli-Pekka Bäckmanin johdolla, mutta se oli vielä aika vaikeaa. Mukana projektissa on nuorten lisäksi opettajia: V-P Bäckman, Anna-Riitta Leander, Kaarina Karjula, Kanerva Niemelä, Jukka-Pekka Palviainen ja Samuli Kinnari. Sinä päivänä saimme ihan mukavasti näytelmän suunnittelua eteenpäin.
Mirjami ja Juulia
Valpuri Kyni | Taiteidenvälinen rock-ooppera Sastamalassa keväällä 2009 | Sastamalan Opisto | Sastamalan Musiikkiopisto | Ylös