Tunnelmia Aittalahdesta

20.1.2009

Tammikuun 18. pvnä kokoonnuimme Aittalahden koululle yhteisharjoitukseen. Ohjaus-käsikirjoitus oli valmistunut tälle kerralle. Paikalla oli 24 ihmistä, joista 5 oli opettajia.

Kuvisporukka valmistelee lavastusta harjoitusta varten, näyttelijät miettivät roolitusta, Veli-Pekka Bäckman soittaa pianolla jotakin kappaletta. Me sanataideryhmäläiset kirjoitamme lehtijuttua, raporttia tästä päivästä ja valokuvaamme.

Ikään kuin teemana on ollut virheet ja niiden hyväksyminen. Mitä jos haastattelisimme jotakuta?

Kuka olet?

Jenny.

Miksi olet täällä?

Mä olen, koska olen ollut mukana kirjoittamassa tätä käsikirjoitusta, mä vaan aattelin, että mua voitas tarvita täällä ja mua pyydettiin mukaan.

Nyt alkaa ensimmäinen harjoitus!!! Harjoitus oli fantastinen! Vaikka näytelmästä esitettiin vain puolet ja sanat haparoivat vielä. Sanat olivat kyllä tuttuja, mutta näyttelijöitten tekemiset olivat vieraita. Ehkä ne ajan kanssa tulevat tutuiksi. Nyt meitä kärkytään joukkokohtaukseen, ja minun piti pysyä kaukana näyttämöstä, vetäytyä vain taka-alalle ja käsikirjoituksen taakse… Seuraavassa harjoituksessa on mukana lauluja… Ja me joukkokohtauksessa.

Sitten vielä Valpurin esittäjän haastattelu.

Nimesi?

Venla.

Miksi olet täällä?

Koska, en mää tiiä. Tykkään tämmösestä, olen harrastanut teatteria 6 vuotta, laulanut koko ikäni ja tulin nyt tähänkin.

Mitä mieltä näytelmästä?

No, hieno tästä tulee varmasti!

Loppuringissä kommentoitiin seuraavasti:

Tuntui oudolta!

Mentiin paljon eteenpäin!

Musiikki teki tunnelman!

Teksti lähti elämään!

Myös omia suorituksia kehuttiin ja arvosteltiin. Joidenkin mielestä tuntui oudolta ja sekavalta, jotkut sanoivat, että kehittyivät silmissä ja sisäistivät hyvin Kaarinan ohjeet. Jollain oli nälkä, jotkut sanoivat, että yhteinen tapaaminen olisi saanut kestää pitempään. Kaiken kaikkiaan, tapaaminen taisi onnistua todella hyvin!!!

Ja sitten pitäisi vielä keksiä flaijereita!!! Kokoontukaa yhteen tai miettikää ihan yksiksenne. Tälläisiä on jo keksitty:

  • Onhan noita nähty!
  • Ootko nähnyt noita(a)?
  • Noita ideoita!
  • Sastamala – Istu ja pala!
  • Nyt olisi noita Kynittävänä!
  • Valpuri palaa Sastamalassa!

Katri ja Juulia

Takaisin

Yksi kommentti

miten myös kuvislaiset pystyis kirjoittaan tänne blogiin?? Kanerva pyys kysyyn :D
KIVA TEKSTI !!

Tiina ja Sinita :) | Maanantaina 26.01.2009, kello 14.41


Jätä kommentti

Nimi: (vaaditaan)

Sähköposti: (ei näy julkisesti) (vaaditaan)

Kotisivu:

Kommentti:

Valpuri Kyni | Taiteidenvälinen rock-ooppera Sastamalassa keväällä 2009 | Sastamalan Opisto | Sastamalan Musiikkiopisto | Ylös