Tunnelmia yhteisharjoituksista Mouhijärveltä

22.4.2009

Kokoonnuimme huhtikuun 5. päivänä Mouhijärven yhteiskoululla. Mukana oli näyttelijöitä, kuvisporukkaa ja sanislaisista minä, kun lopulta pääsin paikalle. En näet oikein tiennyt paikkaa, olin 15 minuuttia myöhässä. Kun lopulta pääsin paikalle, en heti päässyt sisään, mutta onneksi lavasteita sisälle kannettaessa pääsin lopulta minäkin. Opettajista paikalla olivat Kanerva, Veli-Pekka, Samuli ja Kaarina. Myös sinipiikojen ja lasten opettajat/ohjaajat olivat paikalla. Minä harjoittelen kuiskaajana olemista. Nyt on evästauko ja tähän mennessä olemme käyneet läpi näytelmän alkuosaa.

Toisella tauolla:

Ensimmäisen tauon jälkeen siirryimme lavalle harjoittelemaan ja aloitimme alusta. Muutamassa kohdassa oli pientä kaaosta. Näytelijöillä itsellään ei olut enää käsikirjoituksia, vaan harjoiteltiin kuiskaajan kanssa esiintymistä. Kovin montaa kertaa en joutunut auttamaan. Näyttelijöillä on hyvä muisti! Jopa lavasteiden vaihto sujui ihan hyvin. Toki hiomistakin vielä on, mutta pian on toukokuu ja “koko maailma” näkee mitä olemme tehneet - täältä tullaan ensi-ilta!

Juulia

Takaisin

Jätä kommentti

Nimi: (vaaditaan)

Sähköposti: (ei näy julkisesti) (vaaditaan)

Kotisivu:

Kommentti:

Valpuri Kyni | Taiteidenvälinen rock-ooppera Sastamalassa keväällä 2009 | Sastamalan Opisto | Sastamalan Musiikkiopisto | Ylös