Taiteilijat hyrisevät tyytyväisyyttä

8.5.2009

Lasten ja nuorten tukena Rock-ooppera Valpuri Kynin työstämisessä on sujuvaa taiteilijayhteistyötä. Esitystä on valmisteltu Sastamalan Opiston ja Sastamalan Musiikkiopiston taiteen perusopetuksen ryhmissä koko työvuosi. Ensi-ilta on 22. toukokuuta.

Rock-ooppera Valpuri Kynin ohjaa Kaarina Karjula. Käsikirjoituksen Vammalan sanataideryhmä on työstänyt kirjailija Jukka-Pekka Palviaisen ja opettajansa Anna-Riitta Leanderin kanssa. Säveltäjä Veli-Pekka Bäckman on säveltänyt musiikit. Hän myös ohjaa laulajia. Kuvataiteilija Kanerva Niemelä on laatinut visualisointisuunnitelman sekä toteuttanut visualisoinnin Vammalan ja Mouhijärven kuvataideryhmien kanssa. Näyttelijät ovat harjoitelleet Äetsän teatteritaiteen ryhmissä, joita opettavat Kaarina Karjula, Susanna Jukarainen ja Kati Lahtivirta. Musiikit soittaa Sastamalan Musiikkiopiston Kevyen musiikin yhtye. Soittajia opettaa Katariina Virtanen. Viime kesänä pidettiin Noitaleiri, jossa dosentti Marko Nenonen kertoi noituudesta ja 1600-luvun ihmisten arjesta. Oopperaohjaaja Ilkka Bäckman ohjasi oppilaiden ilmaisua musiikkinäytelmän asettamien vaatimusten suuntaan.

Projektissa mukana olevat taiteilijat hyrisevät tyytyväisyyttä onnistuneesta yhteistyöstä. Kirjailija Jukka-Pekka Palviainen, säveltäjä Veli-Pekka Bäckman ja kuvataiteilija Kanerva Niemelä ovat lasten ja nuorten kanssa työskennelleet kohti yhteistä päämäärää.

“Musiikin sanoittaminen on ollut haasteellista, koska työtä on aikataulusyistä tehty säveltäjän kanssa pääsääntöisesti erillään, eikä allekirjoittaneella ole juuri kokemusta tiettyyn rytmiin tai melodiaan sanoittamisesta. Lopputulos kuitenkin vaikuttaa erittäin onnistuneelta”, luonnehtii kirjailija Jukka-Pekka Palviainen. “Visualistit ovat toteuttaneet lavastuksen ja puvustuksen käsikirjoituksen ja oman näkemyksensä pohjalta. Olemme toki kommentoineet toistemme töitä hyvässä yhteisymmärryksessä”, hän jatkaa.

“Valpurissa yhdistyy kaikki mahdollinen. Oman pitäjän koskettavinta historiallista kertomusta päästään puimaan kaiken ikäisten kesken ja silti pääosassa ovat vain ja ainoastaan nuoret itse!” iloitsee Veli-Pekka Bäckman. “Valpurin musiikissa hienointa on sen tekstilähtöisyys ja että tekstimateriaalin ovat luoneet nuoret itse, vuoroin historiankirjoja ja runovihkojaan pläräten. Voimakas kokonaisuus!” Yhteistyötä toisten taiteilijoiden kanssa hän kiittelee. “Taiteilijayhteistyö hengittää, kun tavoite on tiukasti yhteinen ja hyvin ennalta määritetty. Näin on laita Valpurissa.”

Rock-ooppera Valpuri Kynin visualisointisuunnitelman yhtenä lähtökohtana on ollut luoda visuaalisesti yhtenäinen kokonaisuus kuvataiteilijan ja nuorten yhteistyönä. “Keväällä 2008 kartoitin aihetta tutkimalla 1600-luvun suomalaista ja eurooppalaista taidetta sekä tyylisuuntia taidehistorian opuksista. Tämän pohjalta tein rock-henkisen visualisointisuunnitelman”, kertoo kuvataiteilija Kanerva Niemelä. Lavastuksen, valojen ja puvustuksen lisäksi kuvataideryhmät ovat tehneet myös dokumentointia ja julistesuunnittelua. “Tärkeää on ollut nuorten omien taitojen ja tietojen tunnistaminen sekä niiden kehittäminen eteenpäin. Kuvataiteilijaopettajana olen keskittynyt produktion loppuvaiheessa kannustamaan ja tukemaan vierestä”, Niemelä toteaa. “Tärkeää alusta asti on ollut sujuva yhteistyö mukana olevien opettajien kesken, tämä on luonut myös nuorille hyvän yhteistyömallin”, hän sanoo. “Ajattelen, että luovuus on seikkailua, jossa ihmettelyn kautta yhdistellään tuttuja elementtejä uusiksi kokonaisuuksiksi ja luodaan näin ihan uudenlaisia juttuja. Nuorten ryhmissä on etsitty myös värien ja muotojen symbolisia merkityksiä eri aikakausilta”, Niemelä kertoo. Materiaalivalinnoissa kierrätys on ollut kantava teema. “Pukujen kankaista on suuri osa saatu lahjoituksena kirpputorilta ja lavasteiden rungot on koottu kierrätyspahvilaatikoista”, toteaa Kanerva Niemelä.

Taiteilijoiden yhteystiedot

Kirjailija Jukka-Pekka Palviainen, puh. 040 558 6831, jukka-pekka.palviainen@kopteri.net

Säveltäjä Veli-Pekka Bäckman, puh. 050 590 1541, virtamies@marrasworkshop.com, http://www.marrasworkshop.com

Kuvataiteilija, kuvataideopettaja Kanerva Niemelä, puh. 050 569 2014, info@kanervaniemela.net, http://www.kanervaniemela.net

—-

Kutsumme teidät

- lehdistötilaisuuteen ja seuraamaan harjoituksia Sylvään koululle la 9.5.2009 klo 14.15-15.00 (Ojansuunkatu 8, 38200 Sastamala)

- Rock-ooppera Valpuri Kynin esityksiin:

Äetsän koulu (Länsitie 10, 38300 Sastamala)
pe 22.5.2009 klo 13.30 kouluesitys
pe 22.5.2009 klo 18 yleisöesitys

Sylvään koulu (Ojansuunkatu 8, 38200 Sastamala)
ti 26.5.2009 klo 19 yleisöesitys
ke 27.5.2009 klo 10.03 kouluesitys
ke 27.5.2009 klo 12.18 kouluesitys

Mouhijärven yhteiskoulu (Uotsolantie 30, 38460 Sastamala)
to 28.5.2009 klo 12.10 kouluesitys
to 28.5.2009 klo 18 yleisöesitys

Lämpimästi tervetuloa!

—-

Tiedustelut

Kaarina Karjula, ohjaaja ja tuottaja
puh. 050 321 0124, kaarina@sastamalanopisto.fi

http://www.romulantaiteellinenteatteri.com/valpurikyni

Takaisin

Valpuri Kyni | Taiteidenvälinen rock-ooppera Sastamalassa keväällä 2009 | Sastamalan Opisto | Sastamalan Musiikkiopisto | Ylös