18.5.2009
Valtava määrä keskustelua, piirtämistä, ompelua, maalausta - pukujen leikkauksesta pissisasusteiden muotoiluun ja viimeistelyyn on tämänkin esityksen taustalla. Nyt loppusuoralla, yhteisharjoituksissa sekä esityksissä, kuvataiteen nuoret huolehtivat mittavasta joukosta pukuja, lavasteiden siirrosta ja vaativasta valaistustyöstä. Huh, huh nostan hattua tälle upealle joukolle nuoria! Muutama kuvislainen on näyttelemässä ja heille onkin tullut läheiseksi koko tekemisen kirjo teatteriesityksessä. Ihailen sitä taiteellista panosta, jonka koko yli neljäkymmenpäinen lapsi- ja nuorisojoukko on antanut opettajiensa tuella teatterilaisista sanataidelaisiin sekä muusikoista visuaalisiin tekijöihin.
Viime keväänä aloitimme taiteilijoiden ja opettajien yhteistyönä nuorten rock-oopperan suunnittelun Sastamalan Opistolla. Olin mukana luomassa visualisointisuunnitelmaa tälle produktiolle. Kahlasin läpi taide- ja tyylihistorian mielenkiintoisia kirjoja vinon pinon ja mietin miltä olikaan mahtanut tuntua elää monta vuosisataa sitten syytettynä noituudesta. Tuon suunnittelun pohjalta on vuoden aikana kuvataideryhmissä pohdittu ja toteutettu näytelmän visuaalinen ilme. Lavastuksen, valojen ja puvustuksen lisäksi on tehty dokumentointia sekä julistesuunnittelua. Luova tekeminen on ollut seikkailua, jossa on yhdistetty tuttuja elementtejä uusiksi kokonaisuuksiksi ja luotu näin ihan uudenlaisia juttuja. Ryhmissä on etsitty mm. värien ja muotojen symbolisia merkityksiä eri aikakausilta.
Ensimmäisestä siveltimen vedosta valmiiseen maalaukseen tai ensimmäisestä tuotantopalaverista viimeiseen näytökseen asti tapahtuu asioita, joissa tekijät ja myös katsojat ovat mukana. Päämäärä on silloin vain osa kokonaisuutta. Jokainen ele ja ilmaus luo palan teosta. Rock-ooppera Valpuri Kynin prosessi alkoi jo kauan ennen ensimmäistä palaveria opistolla. Alkoihan todellinen tarina jo silloin, kun pieni Valpuri-vauva syntyi maailmaan satoja vuosia sitten. Ja onko prosessillamme loppua - aina uudet nuorten sukupolvet voivat löytää tämän ikuisen tarinan toisten huomioonottamisesta ja hyväksymisestä taiteellisen työnsä lähteeksi.
Kanerva Niemelä
Kuvataiteilija ja kuvataideopettaja
Valpuri Kyni | Taiteidenvälinen rock-ooppera Sastamalassa keväällä 2009 | Sastamalan Opisto | Sastamalan Musiikkiopisto | Ylös